Kirjaudu MaRan jäsensivuille

Ravintoloitsija Pekka Terävälle Euroopan matkailu- ja ravintola-alan tunnustus

17.05.2019

Ravintoloitsija Pekka Terävälle on myönnetty The European Hospitality Foundationin palkinto. Se myönnetään suurista ansioista matkailu- ja ravintola-alalla. Terävä on ensimmäinen suomalainen, jolle palkinto myönnetään. Palkinto luovutettiin Terävälle eilen illalla Helsingissä.

– Olen iloinen saadessani luovuttaa EHF:n palkinnon Pekka Terävälle useiden vuosien arvokkaasta työstä suomalaisen matkailualan hyväksi, totesi eurooppalaisen toimialan kattojärjestön, Hotrecin, puheenjohtaja Jens Zimmer Christensen palkinnon luovutuspuheessaan Ravintola Palacessa torstai-iltana.

– Arvostan suuresti saamaani tunnustusta. Erityisen hyvältä tuntuu, kun sen antavat eurooppalaiset kollegani. Olen ollut suomalaisen ravintolaruokakulttuurin ja kotimaisten upeiden raaka-aineiden puolestapuhuja vuosikausia, Pekka Terävä sanoo.

Myös Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan puheenjohtaja Tomi Lantto onnittelee Terävää palkinnosta.

– Pekka Terävä nauttii Suomessa ja ulkomailla laajaa arvostusta tinkimättömän laadun puolestapuhujana. Hän on ollut nostamassa suomalaista ravintolakulttuuria kansainväliselle huipputasolle. Hän on aktiivinen alan kehittäjä ja uuden luoja. Hänen panoksensa suomalaisten menestyksessä kansainvälisissä kokkikilpailuissa on huomattava. Pekka tunnetaan myös sympaattisesta suhtautumisestaan kollegoihin, Lantto toteaa.

– Ravintola-alan tulevaisuuden näkymät ovat hyvät, mutta huoliakin on. Teemme meidän ravintoloissamme kaiken omin käsin raaka-aineista. Kustannustaso on karannut pilviin. Toimialan verotus, etenkin alkoholin, on sietämättömällä tasolla. Kotimaisia raaka-aineita käyttävää käsityövaltaista ravintolaa on Suomessa erittäin vaikea saada kannattavaksi. Meillä olisi mahdollisuus työllistää ja luoda hyvinvointia. Tarvitsemme kuitenkin apua kustannustasomme, etenkin verotuksen, alentamisessa, Pekka Terävä toteaa.

The European Hospitality Foundationin palkinto myönnetään henkilölle, joka on tehnyt pitkän uran matkailu- ja ravintola-alalla ja vaikuttanut merkittävästi omalla panoksellaan sen kehitykseen. Palkinto on aiemmin myönnetty muun muassa useamman kerran maailman parhaaksi ravintolaksi valitun El Bullin Ferran Adria i Acostalle sekä ruotsalaiselle huippukeittiömestari Mathias Dahlgrenille.

The European Hospitality Foundationin palkinto on myönnetty vuodesta 2006.

 

Liite:
Poimintoja Pekka Terävän uralta (pdf)


Lisätietoja:
ravintoloitsija Pekka Terävä, 050 569 7095
toimitusjohtaja Timo Lappi, 040 734 5549


MaRan verkkosivut käyttää evästeitä. Kun käytät tätä verkkosivua, hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja verkkosivujemme evästekäytännöistä täällä.

Yhteistyökumppanit

Fennia Hartwall Hartwa Trade Valio Accountor Metos Paulig Winpos Läntmannen Unibake Kespro Schneider Paulig Smartum