Kirjaudu MaRan jäsensivuille

Mara-alan suhdanneodotukset parantuneet jonkin verran

01.02.2017

Matkailu- ja ravintola-alan yritykset kuvaavat suhdannetilanteensa elpyneen hieman, ja alan odotukset lähitulevaisuuteen ovat vahvistuneet. Suhdannenäkymien saldoluku nousi tammikuussa tehdyssä tiedustelussa tasolle +16 (lokakuussa +7), mutta on vielä alle keskimääräisen.

Suhdannenousua seuraavalle puolelle vuodelle odottaa 23 prosenttia vastaajista. 7 prosenttia enteilee tilanteen synkkenevän samalla ajanjaksolla.

Tiedustelun mukaan myynnin määrä on kasvanut hieman. Lähikuukausien aikana kasvun odotetaan vauhdittuvan. Myyntihintojen odotetaan kohoavan loivasti ja kannattavuuden parantuvan.

Henkilökunnan määrä on pysynyt viime kuukausina lähes ennallaan. Myöskään ensimmäisellä neljänneksellä sen ei ennusteta juuri muuttuvan.


Koko suhdannebarometri täältä.

 

Kuvio: Suhdanneodotukset ja myynnin määrän muutos


 

Matkailu- ja ravintola-alan suhdannebarometri perustuu Elinkeinoelämä keskusliitto EK:n suhdannebarometriin.
Koko elinkeinoelämän suhdannebarometrin löydät täältä.

 

Lisätietoa:

Ari Peltoniemi, MaRan pääekonomisti
p. 09 6220 2037 / etunimi.sukunimi@mara.fi


MaRan verkkosivut käyttää evästeitä. Kun käytät tätä verkkosivua, hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja verkkosivujemme evästekäytännöistä täällä.

Yhteistyökumppanit

Fennia Hartwall Hartwa Trade Valio Accountor Metos Paulig Winpos Läntmannen Unibake Kespro Schneider Paulig Smartum