Kirjaudu MaRan jäsensivuille

Kolarin kunnanjohtaja: Ratkaisua elinkeinojen yhteensovittamiselle ei vielä ole

Kolari tekee konkreettisimman päätöksensä Ylläksen kaivoksesta aikaisintaan vuoden lopulla, kun valtuusto päättää kaavoituksesta.

 

Teksti: Jussi Rasimus
Kuva: Markus Kiili


Kolarin kunnanhallitus hyväksyi tammikuussa uuden maankäyttö- ja elinvoimastrategian, jonka mukaan kunta pyrkii kaivostoiminnan käynnistämiseen kestävällä tavalla.

Strategiana on palvelujen Kolari, jossa kaivostoiminnasta kehittyy kuntaan merkittävä elinkeino, ja samalla matkailuelinkeino kehittyy ympärivuotiseksi. Rinnakkaiselo lisäisi kunnan elinvoimaa.

Kolarin kunnanjohtaja Antti Määttä toteaa, että kunnalla ei ole valmista suunnitelmaa, miten Ylläksen matkailu ja Hannukaisen kaivos sovitettaisiin yhteen.

– Patenttiratkaisua elinkeinojen yhteensovittamiselle ei ole. Vaatii vielä paljon työtä, jotta tiedämme, mitä pitää tehdä ja mitä suunnitelmia muuttaa, Määttä sanoo.

Tietoa lisätäkseen kunta teetti konsulttiyrityksellä keväällä aluetalousarvion, johon kerättiin yritysten näkemyksiä siitä, mitä tapahtuisi, jos kaivos tulee tai ei tule. Kunnan suunnitelmissa oli julkistaa arvioinnin tulokset 6. kesäkuuta.

Ilman aluetalousarviotakin tiedossa on, että Ylläksen matkailuyrittäjillä on syvä huoli elinkeinonsa menettämisestä, koska kaivos tulisi liian lähelle matkailukeskusta ja kansallispuistoa. Matkailuyritysten mukaan matkailijamäärien lasku ajaisi elinkeinon syvään taantumaan. Myös poronhoito vastustaa kaivoksen avaamista.

– Arvioinnit eivät ole perustuneet kaikilta osin tietoon, mutta vaikutuksia kaivoksella varmasti olisi. Juuri siksi taloudellinen arviointi päätettiin tehdä, jotta pystymme paremmin tunnistamaan, mitkä ne vaikutukset ovat. Tarvitsemme lisää tietoa ja vuorovaikutusta, jotta voisimme minimoida kaivoksen haittoja ja maksimoida hyötyjä. Selvää on, että matkailu on kunnan tärkein elinkeino, josta haluamme työpaikkoineen pitää kiinni, Määttä toteaa.

Ylläksen matkailuyrittäjien mukaan ulkomaiset matkanjärjestäjät vähentävät rajusti yhteistyötä tai lopettavat sen kokonaan, jos kaivos toteutuu.

– Tämäkin asia kiteytyy vuorovaikutukseen. Meidän täytyy keskustella ulkomaisten matkanjärjestäjien kanssa ja kuunnella heidän huolenaiheitaan: miten niihin voidaan vastata vai voidaanko vastata, Määttä pohtii.

Kunnanjohtaja ei halua tässä vaiheessa arvioida, kuinka paljon Ylläksen matkailu voisi supistua ilman, että sillä olisi dramaattisia vaikutuksia alueen yrityksille ja sitä kautta kuntataloudelle.

– Kunnan tavoite on, että matkailu ei pienenisi yhtään vaan pikemminkin kasvaisi.

Seuraavat kaivokseen liittyvät päätökset tekee Kolarin uusi kunnanvaltuusto, jonka 21 valtuutetusta on uusia 13. Kaivoskriittinen Meän Kolari -puolue sai valtuustoon neljä paikkaa.

Valtuusto alkaa valmistella uutta kuntastrategiaa kesällä ja päättää siitä syksyllä. Kaavapäätöksiä tehdään kunnanjohtajan arvion mukaan aikaisintaan vuoden lopulla.

– Kunta tekee konkreettisimman päätöksensä kaivoksesta, kun valtuusto päättää kaivosalueen kaavojen hyväksymisestä. Siinä ilmaistaan kunnanvaltuutettujen kanta, onko kaivosyhtiöllä sosiaalista toimilupaa vai ei. Paikallislehden kunnallisvaalien alla tekemän selvityksen mukaan 75 prosenttia kuntalaisista oli kuitenkin kaivoksen avaamisen kannalla, Määttä kertoo.

Kaivosalan maine ei ole Suomessa hyvä, mikä johtuu useilla kaivoksilla tapahtuneista ympäristövahingoista. Erityisen ongelmalliseksi on osoittautunut kaivosvesien hallinta, vaikka kaivokset ovat läpäisseet luvitukset. Kunnanjohtaja uskoo, että ympäristöviranomaiset ja kaivosala ovat oppineet viime vuosien tapahtumista paljon.

– Vesienhallinnan osalta Hannukainen Mining ei ole mennyt sieltä mistä aita on matalin. Toisaalta suunnitelmia on kritisoitu. Lopullista arviota vesienhallinnan ratkaisuista on tässä vaiheessa vaikeaa antaa, koska prosessi on valtava ja kesken.

Onko tilanne siis se, että kunta on valmis ottamaan Hannukaisen kaivoksen kohdalla riskin sekä ympäristölle että muille elinkeinoille aiheutuvista tuhoista?

– Päätöksen tekee aikanaan kunnanvaltuusto, Määttä toteaa.

 

Lue lisää aiheesta:

Epävarmuus jatkuu Ylläksellä

Asiantuntijat pitävät Hannukainen Miningin ympäristövaikutusarvioita puutteellisina

Päivitetty 13.09.2017

Yhteistyökumppanit

Fennia Hartwall Hartwa Trade Valio Saarioinen Accountor Metos Santa Maria Paulig Winpos Läntmannen Unibake