Kirjaudu MaRan jäsensivuille

Jaana Korholalle ja Jouko Heinoselle kunniakrouvarin arvonimi

01.11.2018

Fazer Food Servicesin toimitusjohtaja Jaana Korholalle ja HOK-Elannon toimialajohtaja Jouko Heinoselle on myönnetty kunniakrouvarin arvonimi tunnustukseksi heidän suurista ansioistaan matkailu- ja ravintola-alan hyväksi. Korhola ja Heinonen vastaanottivat arvonimen 1.11.2018 MaRan liittokokouksessa Helsingissä.

Jaana Korhola on tehnyt pitkän ja menestyksellisen uran henkilöstöravintola-alalla. Hän on kokenut toimialan nousut ja laskut, mutta onnistunut säilyttämään johtamansa yrityksen taloudellisesti vahvana. Lisäksi Korhola on tehnyt ansiokasta työtä julkisten palvelujen avaamisessa kilpailulle.

Korhola on ollut aktiivinen myös toimialan yhteisten asioiden edistäjänä, muun muassa MaRan hallituksen puheenjohtajana 2010–2012. Hänen puheenjohtajakaudelleen sijoittuu myös matkailu- ja ravintola-alalle erittäin tärkeä ravintolaruoan arvonlisäveron alentaminen.

Korhola on saavuttanut arvostusta omassa yrityksessään ja luottamustehtävissään mutkattomuudellaan, asiantuntemuksellaan ja ihmisiä kunnioittavalla suhtautumisellaan. Erityisen tärkeää hänelle on monikulttuurisuuden edistäminen ja maahanmuuttajien työllistäminen.

*

Jouko Heinosella on pitkä ja menestyksekäs ura ravintola-alalla. Heinonen on arvostettu alan puolestapuhuja niin omiensa joukossa kuin mediassakin.

Heinonen on ollut MaRan hallituksessa vuodesta 2007 lähtien. Hän on tullut tunnetuksi asiantuntevana, sovittelevana ja kaukonäköisenä alan edustajana, jolle koko toimialan etu on sydämen asia.

Vuoden 2019 alussa eläkkeelle jäävä Heinonen on pidetty johtaja, jonka luokse työkaverit voivat aina mennä kysymään neuvoja ja testaamaan ideoitaan.


Kunniakrouvarin arvonimi myönnetään kerran vuodessa MaRan liittokokouksen yhteydessä alalla erityisen ansioituneille henkilöille.

 

Lisätietoa:
MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi, 040 734 5549

 


MaRan verkkosivut käyttää evästeitä. Kun käytät tätä verkkosivua, hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja verkkosivujemme evästekäytännöistä täällä.

Yhteistyökumppanit

Fennia Hartwall Hartwa Trade Valio Accountor Metos Paulig Winpos Läntmannen Unibake Kespro Schneider Paulig Smartum