Kirjaudu MaRan jäsensivuille

Tukes: Hiihtokeskusten turvallisuus hyvällä tasolla

10.01.2019

Hiihtokeskusten turvallisuutta valvovan Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin mukaan hiihtokeskusten turvallisuus on hyvällä tasolla. Rinteet ovat hyvässä kunnossa, samoin asiakkaille tarjottava ohjeistus ja opasteet.

Tukes teki vuosina 2016–2018 yhteensä 33 valvontakäyntiä eri puolilla Suomea sijaitseviin hiihtokeskuksiin. Valvontahavaintojen mukaan hiihtokeskukset tuntevat laskettelupalveluihin liittyvät riskit ja heillä on hyvä asenne turvallisuuden kehittämiseen.

Tukesin mukaan hiihkeskusten onnettomuudet eivät olleet lisääntyneet, vaan osalla onnettomuuksien määrä oli vähentynyt. Syinä mainittiin mm. pienentyneet hyppyrit, aktiivinen Ski Patrol -toiminta, kypärän käyttö sekä rinnekulttuurin kehittyminen.

Kehuja Tukesilta sai rinnesääntöjen ja -karttojen näkyvyys ja saatavilla olo. Myös rinteiden vaikeusasteista, risteyksistä tai erityissuorituspaikoista kertovia opasteita oli rinteissä riittävästi.

– Hiihtokeskukset panostavat turvallisuusviestintään myös nettisivujen ja sosiaalisen median kautta. Turvallisuusohjeita oli saatavilla eri kielillä, Tukes kiittelee tiedotteessaan.

Valvontakäyntien perusteella Tukes löysi kehitettävää muun muassa riskienarvioinnissa.

– On erityisen tärkeää, että riskienarvioinnissa huomioidaan juuri oman keskuksen palveluiden ominaispiirteet, eikä tunnisteta vaaroja vain yleisellä tasolla. Yhä useampi hiihtokeskus tarjoaa perinteisen laskettelun lisäksi myös muita palveluita, kuten alamäkipyöräilyä. Uusien palvelutyyppien erityispiirteet on tunnettava ja eri toimintojen yhteensopivuus on huomioitava riskienarvioinnissa, Tukes opastaa.

Ski Patrol -toiminnalla on Tukesin mukaan suuri merkitys rinneturvallisuudessa, ja sitä kannattaakin laajentaa. Hyvänä tavoitteena kaikille hiihtokeskuksille voisi olla vähintään yksi koulutettu Ski Patrol -rinnepäivystäjä.

 

Tukesin tiedote


MaRan verkkosivut käyttää evästeitä. Kun käytät tätä verkkosivua, hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja verkkosivujemme evästekäytännöistä täällä.

Yhteistyökumppanit

Fennia Hartwall Hartwa Trade Valio Accountor Metos Paulig Winpos Läntmannen Unibake Kespro Schneider Paulig Smartum