Kirjaudu MaRan jäsensivuille

Hellekesän tapahtuma- ja kokousmyynti oli kohtuullisen hyvä

31.10.2018

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan jäsenkyselyn mukaan alan yritysten tapahtuma- ja kokousmyynti sujui helteisestä kesästä huolimatta kohtuullisen hyvin. Kyselyyn vastanneista yrityksistä noin puolet kasvatti myyntiään edellisestä vuodesta.  

Matkailu- ja ravintola-alan yritysten tapahtuma- ja kokousmyynti kehittyi positiivisesti touko-elokuussa 2018. Kyselyyn vastanneista yrityksistä hieman alle puolet kasvatti myyntiään edellisestä vuodesta.

Alan yritysten odotukset loppuvuodelle ovat samansuuntaiset. Noin puolet vastanneista arvioi tapahtuma- ja kokousmyynnin kasvavan syys-joulukuussa edelliseen vuoteen verrattuna.

– Tapahtuma- ja kokousmyynnin odotetaan kasvavan edelleen loppuvuodesta, mutta kasvuvauhdin odotetaan pysyvän melko maltillisena, MaRan pääekonomisti Ari Peltoniemi kertoo.
Valtaosa yrityksistä odottaa lähikuukausien kasvun olevan alle neljä prosenttia.

Heinäkuussa pidetyn Helsingin huippukokouksen onnistuminen toi Suomelle hyvää mainetta kansainvälisten kongressien järjestäjänä.

– Nopealla aikataululla toteutettu kokous mediajärjestelyineen toi Suomelle ennätysmäärän positiivista medianäkyvyyttä, ja sitä tulee hyödyntää jatkossa maakuvamarkkinoinnissa. Ulkomailta saapuvat kongressi- ja tapahtumavieraat tuovat isoimmat raha- ja kerrannaisvaikutukset myös muille toimialoille kuin matkailuun, Finlandia-talon toimitusjohtaja ja MaRan kongressi- ja tapahtumatoimialatyöryhmän puheenjohtaja Johanna Tolonen arvioi.

– Helsingin huippukokouksen valtiolle aiheuttamat kustannukset olivat pienet verrattuna saatuihin hyötyihin. Tuollaista maailmanlaajuista medianäkyvyyttä ei voitaisi ostaa rahalla, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi toteaa.

Tapahtuma- ja kokousmyynnin toteuma touko-elokuu 2018 ja myyntiennuste syys-joulukuu 2018 (pdf)

 

Lisätietoja:
pääekonomisti Ari Peltoniemi, 044 750 4511


MaRan verkkosivut käyttää evästeitä. Kun käytät tätä verkkosivua, hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja verkkosivujemme evästekäytännöistä täällä.

Yhteistyökumppanit

Fennia Hartwall Hartwa Trade Valio Accountor Metos Paulig Winpos Läntmannen Unibake Kespro Schneider Paulig Smartum