Kirjaudu MaRan jäsensivuille

Esiintyvät taiteilijat voivat hakeutua arvonlisäverovelvollisiksi

03.04.2019

Huhtikuun alusta tuli voimaan lakimuutos, joka mahdollistaa esiintyvien taiteilijoiden ja muiden julkisten esiintyjien hakeutumisen arvonlisäverovelvolliseksi esiintymispalkkioiden osalta. Samoin ohjelmatoimistot voivat hakeutua tilaisuuden järjestäjälle luovutettujen esitysten myynnistä saatavien korvausten osalta. Alv-rekisteriin kuuluvalla on oikeus vähentää hankintoihin sisältyvä arvonlisävero.

Muutoksella parannetaan esiintyvien taiteilijoiden, muiden esiintyjien ja ohjelmatoimistojen liiketoimintaedellytyksiä.

Esiintyviä taiteilijoita ovat esimerkiksi laulaja, soittaja, näyttelijä ja lausuja. Muita julkisia esiintyjiä ovat esimerkiksi juontaja, esitelmöitsijä ja urheilija.

Esiintyvä taiteilija ja muu julkinen esiintyjä saa usein tuloja esiintymispalkkioiden lisäksi myös muista tulolähteistä, kuten erilaisista tekijänoikeuskorvauksista. Tekijänoikeuskorvaukset eivät kuulu arvonlisäveron piirin, joten hakeutuminen verovelvolliseksi ei ole mahdollista näiden korvausten osalta.  

Arvonlisäverovelvolliseksi hakeutuminen tapahtuu paperitse yritysmuodon mukaisella lomakkeella. Hakijan tulee täyttää perustamisilmoitus, jos hänellä ei ole vielä Y-tunnusta. Jos hakijalla on jo y-tunnus, tulee hakeutumisessa käyttää muutos- ja lopettamisilmoituslomaketta.

Lue lisää Verohallinnon verkkosivuilta.


MaRan verkkosivut käyttää evästeitä. Kun käytät tätä verkkosivua, hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja verkkosivujemme evästekäytännöistä täällä.

Yhteistyökumppanit

Fennia Hartwall Hartwa Trade Valio Accountor Metos Paulig Winpos Läntmannen Unibake Kespro Schneider Paulig Smartum