Matkailijoiden kulutus väheni Suomessa 41 prosenttia vuonna 2020 vuoteen 2019 verrattuna. Kulutus pieneni 6,6 miljardia euroa. Matkailukysyntä supistui maakunnista suhteellisesti eniten Uudellamaalla, jossa pudotusta oli peräti 55 prosenttia. Etelä-Karjalassa matkailukysyntä väheni 42 prosenttia ja Lapissa 35 prosenttia. Pandemia vaikutti myös matkailutoimialojen työllisyyteen. Vuonna 2020 matkailutoimialoilla oli työllisiä 16 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019. Tiedot ilmenevät matkailun talous- ja työllisyysvaikutuksia kuvaavasta matkailutilinpidosta, joka julkaistiin 6.4.
Vuonna 2020 ulkomainen matkailukysyntä väheni 3,8 miljardia euroa (-71 %) ja kotimainen matkailukysyntä 2,8 miljardia euroa (-26 %). Ennen pandemiaa matkailun osuus bkt:sta pysytteli 2,7 prosentissa, mutta vuoden 2020 ennakkotietojen mukaan matkailun osuus bkt:sta väheni 1,7 prosenttiin.
Eniten matkailun bkt-osuus pieneni niissä maakunnissa, joissa ulkomaisen matkailukysynnän osuus oli merkittävä ennen pandemiaa: Uusimaa (-49 %), Ahvenanmaa, Lappi (-35 %), Etelä-Karjala (-32 %) ja Pirkanmaa (-32 %). Etelä-Savo oli ainoa maakunta, jossa matkailun osuus bkt:sta jopa hieman nousi (+5 %).
Pandemia vaikutti vähentävästi myös matkailutoimialojen työllisyyteen. Vuonna 2020 matkailutoimialoilla työskenteli koko maassa yhteensä 128 700 henkilöä. Vuonna 2019, ennen pandemiaa matkailutoimialoilla työskenteli 5,8 prosenttia kaikista työllisistä, mutta vuonna 2020 matkailutyöllisten osuus oli 4,9 prosenttia.
2019–2020 matkailutilinpidon julkaisemisen yhteydessä julkaistiin myös arvio toteutuneesta matkailukysynnästä vuodelle 2021. Ulkomainen kysyntä väheni loppuvuoden 2021 elpymisestä huolimatta edelleen. Laskua oli 16 prosenttia edellisvuodesta. Kotimaanmatkailun kysyntä nousi 2021 noin neljänneksen edellisvuodesta, eli selvästi pandemiaa edeltävän tason yläpuolelle. Suomalaisten osuus matkailukysynnästä nousi vuonna 2021 lähes 90 prosenttiin, kun se vuonna 2019 oli 67 prosenttia.