EK:n lokakuun Suhdannebarometrin perusteella suomalaisyritysten suhdannetilanne on jatkunut myönteisenä. Kiivain kasvuvaihe on kuitenkin jäämässä taakse, sillä näkymiä kuvaava saldoluku laski heinäkuusta. Matkailu- ja ravintola-alan tilanne on hieman helpottanut, mutta on kuitenkin edelleen erittäin vaikea johtuen koronavirustilanteen aiheuttamasta epävarmuudesta.
Matkailu- ja ravintola-alan suhdannetilanne on hieman helpottanut kesästä, mutta on yhä vaikea. Nykytilanteen saldoluku on -41, kun se heinäkuussa oli -48.
Alan myynti on lisääntynyt ja myyntiodotukset ovat myönteisiä. Henkilöstön määrä on kasvanut ja odotuksissa on ripeämpää kasvua lähikuukausille.
Matkailu- ja ravintola-alan suhdannenäkymät ovat hieman kohentuneet syksyn myötä. Alan suhdannenäkymien saldoluku oli vuoden 2021 lokakuussa tehdyn Suhdannebarometrin mukaan +32, kun se heinäkuussa oli +24. Paranevia suhdanteita seuraavalle puolelle vuodelle odotti nyt 43 prosenttia vastaajista ja 11 prosenttia ennakoi tilanteen heikkenevän samalla ajanjaksolla.
Tiedustelun mukaan työvoiman saannin ongelma on suurin myynnin kasvun este, mutta myös riittämätön kysyntä aiheuttaa ongelmia myynnin kehitykselle.