Edulliset alkoholiostot eivät ole olleet suomalaisille koskaan aiemmin yhtä merkittävä syy matkustaa Viroon kuin koronavuonna 2020. Viime vuonna yli 40 prosenttia matkustajista kertoi, että edullinen hintataso oli ainoa tai merkittävä syy matkustaa laivalla Viroon.

Vuonna 2020 suomalaisten laivamatkat Viroon vähenivät edellisestä vuodesta 66 prosenttia, mutta alkoholijuomien tuonti väheni vain vajaalla kolmanneksella. Alkoholijuomia tuotiin Virosta viime vuonna yhteensä lähes 26 miljoonaa litraa. Se on 11 miljoonaa litraa eli noin 30 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019. Silloin kuitenkin tehtiin 1,5 miljoonaa enemmän laivamatkoja kuin viime vuonna.

Yhä harvempi toi siis yhä isomman määrän alkoholia. Yli 100 litraa tuovien suurtuojien osuus kasvoi viime vuonna peräti 55 prosenttia. Heitä oli noin yhdeksän prosenttia matkustajista, mutta he toivat lähes kaksi kolmasosaa (62 %) kaikista Suomeen Virosta tuoduista alkoholijuomista. Vuonna 2019 näiden suurtuojien osuus oli alle neljä prosenttia matkustajista ja heidän osuutensa tuoduista alkoholijuomista oli 40 prosenttia.

Suomalaiset toivat keskimäärin 32 litraa alkoholijuomia Viron-matkaltaan. Tuotavan lastin litramäärä tuplaantui edellisvuodesta, sillä vuonna 2019 määrä oli 16 litraa matkustajaa kohden.  

Tulokset selviävät Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy:n vuodesta 2014 lähtien toteutetusta haastattelututkimuksesta suomalaisten Viron-matkailusta. Sen ovat tilanneet Palvelualojen ammattiliitto PAM, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto, Päivittäistavarakauppa ry PTY, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ja Suomen alkoholijuomakauppayhdistys SAJK.

Joka toinen Virosta tuotu alkoholilitra on olutta

Virosta haetaan erityisesti olutta, jonka määrä alkoholituonnista on puolet. Viime vuonna olutta kannettiin koti-Suomeen runsaat 13 miljoonaa litraa, vain reilun viidenneksen vähemmän kuin edellisvuonna.

Sen sijaan siiderin ja viinin tuonti väheni viime vuonna lähes 50 prosenttia. Siideriä tuotiin vajaat kolme miljoonaa litraa, viiniä tai likööreitä runsaat kaksi miljoonaa litraa. Lonkeroa suomalaiset kantoivat vajaat seitsemän miljoonaa litraa, väkeviä alkoholijuomia runsaat miljoona litraa.

Alkoholiverotuksessa tapahtuneet muutokset näkyvätkin varsin hyvin nimenomaan oluen tuonnissa. Kolme veronkorotusta Virossa vuonna 2017 vähensivät oluen tuontia, kun taas alkoholiveron korotus Suomessa vuosien 2018 ja 2019 alussa sekä Viron tekemä veronkevennys kesällä 2019 käänsivät oluen tuonnin nousuun.

 

Alkoholiveron muutokset sekä oluen matkustajatuonti

Lähde: Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy

 

Alkoholin ostaminen verkkokaupasta vilkastui

Alkoholijuomien verkko-ostaminen näyttää yleistyneen viime vuonna. Kun huhti-kesäkuussa alle viisi prosenttia täysi-ikäisistä suomalaisista osti alkoholijuomia verkosta, nousi verkko-ostoja tehneiden osuus syys-marraskuussa lähes kahdeksaan prosenttiin.

Myös tämä tulos selviää Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy:n toteuttamasta tutkimuksesta, jossa tiedustellaan viikoittain noin 250 satunnaisesti valitulta suomalaiselta, ovatko he hankkineet alkoholijuomia ulkomailta joko tuomalla itse tai ostamalla verkkokaupasta.

 

Lisätietoja:

Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy

Toimitusjohtaja Pasi Nurkka

pasi@tak.fi, p. 040 505 5903

 

Tuotantojohtaja Jaakko Roponen

jaakko@tak.fi, p. 050 538 0325

 

Palvelualojen ammattiliitto PAM

Elinkeinopoliittinen asiantuntija Katri Jakosuo

katri.jakosuo@pam.fi, p. 044 750 4529

 

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto

Toimitusjohtaja Tuula Loikkanen

tuula.loikkanen@panimoliitto.fi, p. 040 922 0750

 

Päivittäistavarakauppa ry PTY

Toimitusjohtaja Kari Luoto

kari.luoto@pty.fi, p. 040 068 8708

 

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa

pääekonomisti Ari Peltoniemi

ari.peltoniemi@mara.fi, p. 044 750 4511

 

Suomen Alkoholijuomakauppa ry – SAJK

Toiminnanjohtaja Susanna Heikkinen

susanna.heikkinen@sajk.fi, p. 040 588 1067