Juhani Merimaalle ja Ari Laakkoselle kunniakrouvarin arvonimi
Tiedotteet 02.11.2017
Kuva: Timo Niemi
Juhani Merimaa on suomalaisten rockravintoloiden ja -festareiden uranuurtaja. Hän aloitti uransa Tavastian toimitusjohtajana vuonna 1980. Hän on tullut tunnetuksi erityisesti Tavastian ja Ruisrockin perustajana ja ideanikkarina.Festivaalit ovat muuttuneet Juhani Merimaan aktiiviaikana pienistä tapahtumista monipuolisiksi elämystapahtumiksi. Hän on kehittänyt erityisesti festareiden ruokapalveluita ja festivaalialueiden viihtyisyyttä. Hänen kädenjälkensä näkyy vahvana suomalaisessa rockravintola- ja festarikulttuurissa. Vapaa-aikanaan hän on intohimoinen jalkapallon, erityisesti HJK:n kannattaja. Ari Laakkonen on oululaisen ravintolamaailman ilmentymä. Hän on edennyt urallaan tarjoilijasta ravintolapäälliköksi, minkä jälkeen hän on toiminut pitkään yrittäjänä Ravintola Kaarlenhovissa ja Jumpru Pubissa sekä Oluthuone Leskisessä yhtiökumppaninsa Ari Flinckin kanssa. Laakkonen on ollut aktiivinen Oulun Matkailu- ja Ravintolayrittäjät ry:ssä ja ollut omalta osaltaan luomassa erinomaista henkeä oululaisten matkailu- ja ravintola-alan yrittäjien piirissä. Yrittäjäkiireistään huolimatta Laakkonen on ollut aktiivinen myös MaRa ry:ssä, jossa hän oli hallituksen jäsenenä vuosina 2009–2014. Vapaa-aikaansa hän viettää mielellään jalkapallon, hyvän ruoan ja juoman parissa.
Kunniakrouvarin arvonimi myönnetään kerran vuodessa MaRan liittokokouksen yhteydessä alalla erityisen ansioituneille henkilöille.
Lisätietoa:toimitusjohtaja Timo Lappi, 040 734 5549