Suomalaiset toivat vuonna 2015 Virosta 56 miljoonaa litraa erilaisia alkoholijuomia, mikä absoluuttiseksi alkoholiksi muutettuna merkitsee noin viittä miljoonaa alkoholilitraa. Tuodun alkoholin kokonaismäärä on viimevuotista hieman hillitympi. Tämä näyttäisi johtuvan siitä, että erittäin suuria eriä, yli 500 litraa henkeä kohden, tuovien matkustajien määrä on pudonnut kolmasosaan vuoden 2014 tasosta. Virosta tehdyistä alkoholiostoista 45 % on edelleen suuria, yli 100 litran lasteja. Näiden tuojina on pieni, viiden prosentin osuus matkustajista. Alle sadan juomalitran kera Suomeen saapuu 76 % alkoholia ostaneista matkustajista, mutta heidän osuutensa kokonaisvolyymista on vain puolet. Alkoholin hakeminen Virosta on vakiintunut yleiseksi tavaksi Vuonna 2015 suomalaiset tekivät yli 2,5 miljoonaa matkaa Suomenlahden yli. Alempi verotaso ja sen mukaiset hinnat ovat merkittävä syy matkustaa Viroon, sillä matkustajista 81 % (runsaat 2 miljoonaa matkustajaa) toi Suomeen alkoholijuomia. Olutta maahan toi yli miljoona Viron-kävijää (43 % matkustajista), siideriä ja long drink –juomia noin 600 000 matkustajaa (24 % matkustajista). Väkeviä alkoholijuomia toi lähes joka toinen (47 %) ja viinejä 44 % vuonna 2015 Virossa vierailleista suomalaisista. Likööreitä ja vastaavia välituotteita maahan toi runsaat 400 000 Virossa vieraillutta suomalaista (16 % kävijöistä). Tutkimus toteutettiin haastattelemalla Viron ja Suomen välisillä laivoilla vuonna 2015 yhteensä 3757 suomalaista matkustajaa. Tutkimusaineistoa voidaan pitää edustavana otoksena kolmen suurimman laivayhtiön laivoilla vuoden aikana Virosta Suomeen matkustaneista suomalaisista. Tutkimuksen ovat tilanneet Alkoholijuomateollisuusyhdistys, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa, Palvelualojen ammattiliitto PAM, Päivittäistavarakauppa ry ja Suomen alkoholijuomakauppayhdistys SAJK.   LISÄTIETOJA: Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy Toimitusjohtaja Pasi Nurkka, pasi@tak.fi puh. 040 505 5903 Tutkimuspäällikkö Jaakko Roponen, jaakko@tak.fi puh. 045 295 0412