Anniskelun alamäki jatkuu – arvonlisäveron alentaminen 14 prosenttiin välttämätöntä
Tiedotteet 20.05.2016
MaRa kiittää ministeri Juha Rehulan pohjaesitystä ja hallituspuolueiden eilen saavuttamaa yhteisymmärrystä siitä, että anniskelun vanhentunutta lainsäädäntöä puretaan ja ravintoloille annetaan oikeus enintään 5,5 prosentin vahvuisten alkoholijuomien ulosmyyntiin. Saavutettu yhteisymmärrys ei kuitenkaan puutu anniskelun suurimpaan ongelmaan: anniskellun alkoholin hintaero ei pienene suhteessa vähittäismyytyyn eikä matkustajien Virosta tuomaan alkoholiin. Päinvastoin se kasvaa. Kaupan liitto arvioi Ylen mukaan, että vahvempien oluiden ja lonkeron hinnat tulevat laskemaan selvästi Alkon hintoihin verrattuna.
Anniskelu on ylivoimainen työllistäjä ja verotulojen tuoja. Vaikka anniskelun osuus alkoholin kokonaiskulutuksesta on noin 10 prosenttia, ravintoloissa on 63 prosenttia alkoholielinkeinojen työpaikoista. Ernst & Young arvioi selvityksessään, että ravintoloiden oluen myynnistä on kadonnut 2 300 työpaikkaa pelkästään vuosina 2011–2013. Vuoden 1997 jälkeen ravintoloiden anniskelutoiminnasta on kadonnut yli 10 000 työpaikkaa, jotka eivät ole korvautuneet muiden alkoholielinkeinojen työpaikoilla. Kauppojen kasvava vahvojen oluiden ja lonkeron myynti ei korvaa anniskelun myynnin laskusta aiheutuvia verotulojen ja työpaikkojen menetystä.
Tehokkain tapa parantaa anniskelun hintakilpailukykyä on alentaa anniskellun alkoholin arvonlisävero 14 prosenttiin. Se alentaisi ravintoloissa myytävien alkoholiannosten hintoja, millä olisi positiivinen vaikutus ravintolapalvelujen kysyntään ja työllisyyteen. Tästä on erinomaista näyttöä, kun ravintolaruoan arvonlisävero alennettiin 13 prosenttiin 1.7.2010.
”Arvonlisäveron alentaminen 14 prosenttiin maksaisi 120–130 miljoonaa euroa. Dynaamisten vaikutusten jälkeen verotulojen menetys olisi noin 80 miljoonaa euroa. Toisaalta jos hallitus ei alenna arvonlisäveroa, anniskelusta saatavat verotulot vähenevät vaalikauden loppuun mennessä 60 miljoonalla eurolla ja työllisyys heikkenee merkittävästi”, toteaa MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi.
Liite: Anniskellun alkoholin arvonlisäveron alentaminen
Lisätietoja: toimitusjohtaja Timo Lappi, 040 7345549