Verohallinto on valmistellut ehdotuksen uudesta tietovirrasta, jolla välityspalvelun tarjoajan tiedonantovelvollisuus laajennettaisiin koskemaan tietoja välitetyistä kuljetuspalvelu- ja vuokratuloista. Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry (jäljempänä ”MaRa”) kiittää lausuntopyynnöstä ja lausuu asiasta seuraavaa:
Yleistä
Verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 15 §:n 1 momentin mukaan jokaisen on toimitettava Verohallinnolle verotusta varten tarpeelliset tiedot maksamistaan tai välittämistään rahanarvoisista suorituksista, niiden oikaisuista, saajista ja suorituksen perusteista.
Sivullisen tiedonantovelvollisuus täsmentyy Verohallinnon päätöksellä yleisestä tiedonantovelvollisuudesta (1085/2018, tiedonantopäätös).
Tiedonantopäätöksellä Verohallinto on rajoittanut verotusmenettelystä annetun lain 15 §:ssä tarkoitettujen tietojen antamista siten, että tiedonantovelvollisen on ilmoitettava Verohallinnolle ilman eri kehotusta vain tiedonantopäätöksellä erikseen määrätyt tiedot.
Vuokratulojen ilmoittamista koskeva tiedonantovelvollisuus
Verohallinto esittää tiedonantopäätökselle lisättäväksi uuden kohdan välityspalvelun tarjoajalle tai sen Suomessa toimivalle edustajalle asetettavasta velvoitteesta ilmoittaa tiedossaan olevat suoritukset, jotka vuokranantaja on saanut sen välittämästä huoneiston, kiinteistön tai niiden osan vuokrauksesta.
MaRa pitää ehdotusta perusteltuna ja verotettavaksi kuuluvien tulojen saamisesta paremmin verotuksen piiriin myös erittäin tarpeellisena. Neutraali verojärjestelmä edellyttää, että jakamis- ja alustatalouden piirissä tapahtuvaa toimintaa arvioidaan verotuksessa samalla tavoin kuin muissakin ympäristöissä tapahtuvaa vastaavaa toimintaa. Jakamis- ja alustatalouden palvelujen kohtelu verotuksessa ei poikkea muiden, perinteisten toimintatapojen verotuksesta.
Nykyisin ongelmana on, että verottaja ei saa riittävällä tavalla tietoja lyhytaikaista majoitustoimintaa harjoittavilta yksityishenkilöiltä eikä näiden toiminnasta kertyvistä tuloista, koska näiden tulojen ilmoittaminen on merkittävässä määrin verovelvollisen (tulonsaajan) oman ilmoituksen varassa. Tämä lisää riskiä saatujen tulojen ilmoittamatta jättämisestä, mikä suoraan johtaa myös niiden verottamatta jäämiseen. Samalla välityspalvelun tarjoajalle maksettavat komissiot virtaavat ulos palveluja tarjoavasta maasta ja suuri osa sijaintimaahan jäävistä tuloista pysyy näin harmaassa taloudessa.
Välityspalveluja tarjoavilla alustoilla ei ole suoraa verotuksellista ilmoitusvelvollisuutta välittämistään maksuista. Esimerkiksi Airbnb kerää majoittujilta maksut ja välittää ne vuokraajille, joiden on ilmoitettava tulot veroilmoituksella. Verottajan jälkikäteen suorittama jälkikäteinen valvonta on kallista, ja osa valvonnasta määrätyistä veroista jää maksukyvyttömyyden takia maksamatta.
Koska tietojen ilmoittaminen Verohallinnolle perustuu nykyisellään välityspalveluja tarjoavien alustojen vapaaehtoisuuteen, missä osa alustoista luovuttaa vapaaehtoisesti tiedot ja osa ei, voi se luoda ongelman alustojen väliseen kilpailuun, jos harmaan talouden toimijat siirtyvät alustalle, joka ei luovuta tietoja verotusta varten.
Sivullisen tiedonantovelvollisuuden laajentaminen koskemaan välityspalvelujen tarjoajia vähentäisi harmaan talouden toimintamahdollisuuksia alustataloudessa riippumatta siitä, verotetaanko toimintaa elinkeinotoimintana vai henkilökohtaisen tulolähteen toimintana. MaRa pitää tärkeänä, että välitetyistä alustapalveluista saadut vuokratulot tulee ilmoittaa Verohallinnolle riippumatta siitä, miten alustaa käyttävä majoittaja niitä omassa kirjanpidossaan käsittelee.
Velvollisuuden asettaminen välityspalvelujen tarjoajille saattaa kuitenkin käytännössä osoittautua hankalaksi, koska monet välitysalustat ovat ulkomaisten yritysten omistuksessa. MaRa pitää tältä osin tärkeänä myös edistää yhteisiä tiedonantovelvollisuutta koskevia sääntelyratkaisuja koko EU:n tasolla.
Ilmoitusvelvollisuus ei yksinään riitä takaamaan saatujen tulojen ilmoittamista Verohallinnolle ilman siihen kohdistuvaa seuraamuksen uhkaa. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnille tulee näin asettaa riittävät seuraamukset, jotta se voi toimia tehokkaasti. MaRa pitää tärkeänä, että välityspalvelujen tarjoajille asetettavan tiedonantovelvollisuuden laiminlyönti kytketään verotusmenettelystä annetun lain 22 a §:ään, jonka mukaan tiedonantovelvolliselle voidaan määrätä laiminlyöntimaksu, jos ilmoitusta ei ole lainkaan annettu tai jos se on kehotuksesta huolimatta annettu puutteellisena tai virheellisenä.
Ilmoitusvelvollisuuteen liittyy myös luotettava tunnistaminen. Välityspalvelujen tarjoajien ilmoittamista tiedoista ei ole hyötyä, jos maksun saajaa ei voida tunnistaa. Välitysalusta voi myös tilittää tulot esimerkiksi tileille, joille Verohallinnon tiedonsaantioikeudet eivät ulotu. Tämän vuoksi välityspalveluja tarjoaville alustoille olisi säädettävä myös velvollisuus tunnistaa maksun saajat.
Lyhytaikainen majoitustoiminta alustataloudessa
Jakamistalous ei oikealla tavalla kuvaa välityspalvelujen tarjoajien alustoilla tapahtuvaa kalustettujen huoneistojen vuokrauksen ammattimaista toimintaa. Ammattimaisessa lyhytaikaisessa majoitustoiminnassa, jossa toimijoina ovat sinänsä yksityishenkilöt, mutta jossa välittäjänä toimivan alustan tarjoaa useimmiten yritys, on sen toiminnassa kyse normaalista alustaliiketoiminnasta.
Tämänkaltaisessa ammattimaisessa toiminnassa ei jaeta muussa käytössä olevia huoneistoja. Tavoitteena on saada investoinneille huoneenvuokrausta parempi tuotto. Huoneistot hankitaan majoituksen tarjoamista varten ja ne ovat tyhjinä silloin, kun matkailijat eivät majoitu huoneistoon. Majoitukseen käytettävät huoneistot ovat myös poissa vapailta vuokramarkkinoilta.
MaRa on pitänyt välttämättömänä, että ammattimaisella majoitustoiminnalla tulee olla samat säännöt ja verotus siitä riippumatta, harjoitetaanko toimintaa hotellirakennuksessa tai esimerkiksi asuinkerrostalossa.
Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi huhtikuussa 2019 jakamistaloustyöryhmän loppuraportin, jossa on muun muassa käsitelty jakamistalouden palvelujen verotusta. Raportissa on myös esitetty lyhytaikaiseen majoitustoimintaan liittyvänä ongelmana rajanvedon ammattimaisen ja ei-ammattimaisen toiminnan välillä. Eräänä vaihtoehtona rajanvedon määrittelemiseksi on raportissa esitetty mahdollisuutta sitoa majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetun lain (308/2006) mukaisen ammattimaisen toiminnan täyttäminen esimerkiksi arvonlisäverolain (1501/1993) 3 §:n 1 momentissa säädettyyn arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröitymistä koskevaan rajaan, kun toiminnan liikevaihto tilikauden aikana ylittää 10 000 euroa. Lähtökohtaisesti koko toiminta luettaisiin ammattimaiseksi siinä vaiheessa, kun vuosittainen raja ylittyy.
MaRa on pitänyt ammattimaisen toiminnan sitomista arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröitymistä koskevaan rajaan ongelmallisena muun muassa siitä syystä, että nykyinen verottoman toiminnan alaraja on jo verrattain korkea. Sitä on myös helppo kiertää esimerkiksi perustamalla useita osakeyhtiöitä ja huolehtimalla siitä, että kunkin yhtiön toiminnan liikevaihto tilikauden aikana ei ylitä 10 000 euron rajaa. Arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröitymisen alaraja voi tulevaisuudessa nousta, mikä siihen sidottuna entisestään vaikeuttaisi ammattimaisen toiminnan määrittelyä.
Edellistä parempana vaihtoehtona MaRa on pitänyt ammattimaisen toiminnan määrittelemiseksi sitä, että esimerkiksi tietyn lukumäärän ylittävä yöpymisvuorokausien määrä katsottaisiin automaattisesti ammattimaiseksi toiminnaksi. Vuorokausirajan ylittymisen jälkeen toimintaa arvioitaisiin ammattimaisena toimintana. Vuorokausirajan ylittyessä olisi perusteltua katsoa ammattimaiseksi koko toiminta eikä vain rajan ylittävää osaa siitä.
Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry
Veli-Matti Aittoniemi Sami Hämäläinen
varatoimitusjohtaja lakimies