Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle kuvaohjelmalain toimivuudesta ja uudistustarpeista

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖLLE

KUVAOHJELMALAIN TOIMIVUUS JA UUDISTUSTARPEET

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön kuvaohjelmalain toimivuutta ja uudistustarpeita koskeva selvitysraportti on lausuntokierrolla. Raportissa ehdotetaan muun muassa lain soveltamisalan ja tarjoajien ilmoitusvelvollisuuden selventämistä sekä digitaalisia pelejä koskevaa erillistä sääntelyä.  

 

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:ltä (jäljempänä MaRa) ei ole pyydetty asiassa lausuntoa. MaRa lausuu asiasta kuitenkin seuraavaa:

 

1. Kuvaohjelmalain ilmoitusvelvollisuus ja valvontamaksu voimassa olevassa laissa

Kuvaohjelmalain 4 §:n mukaan kuvaohjelman tarjoajan on tehtävä ilmoitus Kansalliselle audiovisuaaliselle instituutille ryhtyessään tarjoamaan kuvaohjelmia.

Kuvaohjelmalla tarkoitetaan elokuvaa, televisio-ohjelmaa, peliä tai muuta liikkuvina kuvina teknisin keinoin katseltavaksi tarkoitettua sisältöä. Kuvaohjelman tarjoajalla tarkoitetaan sitä, joka saattaa kuvaohjelman yleisölle katseltavaksi.

Ilmoitus on tehtävä, kun ohjelmia tarjotaan taloudellisessa tarkoituksessa ja säännöllisesti. Ilmoitusta ei tehdä, jos tarjotaan ainoastaan kuvaohjelmia, joita ei 9–11 §:n nojalla tarvitse luokitella ja merkitä.

Sisällön perusteella ilmoitusvelvollisuudesta on vapautettu 9§:n nojalla seuraavat kuvaohjelma:

 

1) sisältää yksinomaan opetuksellista tai sivistyksellistä aineistoa;

2) sisältää yksinomaan musiikkia, urheilua tai toisinnoksia liikunta-, kulttuuri- tai hartaustilaisuuksista taikka muista vastaavista tilaisuuksista tai tapahtumista;

3) sisältää yksinomaan askartelua, hyvinvointia, keskustelua, leikkiä, muotia, puutarhanhoitoa, rakentamista, ruuanlaittoa, sisustamista, tietokilpailuja, visailuja tai muita vastaavia kaikenikäisille tarjottavia aiheita;

4) sisältää yksinomaan tavaroiden tai palvelujen markkinointiaineistoa;

5) sisältää yksinomaan aatteellisesta tai poliittisesta toiminnasta tiedottavaa aineistoa;

6) sisältää ajankohtaista uutisaineistoa;

7) on sisällöltään suora lähetys.

 

Edellä 1 momentin 4 kohdasta poiketen kuvaohjelma, joka sisältää vain kuvaohjelmien markkinointiaineistoa, on luokiteltava.

Kuvaohjelmalaissa tarkoitetun valvontamaksun on velvollinen suorittamaan yhteisö ja henkilö, jota koskee 4 §:ssä tarkoitettu ilmoitusvelvollisuus, sekä sellainen videonjakoalustan tarjoaja, johon sovelletaan sähköisen viestinnän palveluista annettua lakia. (30.12.2020/1209)

Kuvaohjelman tarjoamisen vuosittaiset valvontamaksut ovat:

1) alueellinen televisio-ohjelmisto 100 euroa;

2) kuvaohjelmia julkisina esityksinä tarjoava toimipaikka ja muu vastaava toimintapaikka 200 euroa;

3) kuvaohjelmia tallenteina tarjoava toimipaikka ja muu vastaava toimintapaikka 100 euroa;

4) tilausohjelmapalvelu 400 euroa;

5) ulkomailta edelleen lähetettyjä televisiolähetyksiä välittävän toimijan ohjelmistokokonaisuus 400 euroa;

6) valtakunnallinen televisio-ohjelmisto 600 euroa; (30.12.2020/1209)

7) videonjakoalustapalvelu 400 euroa. (30.12.2020/1209)

 

Sivistysvaliokunnan mietinnössä (SiVM 13/2010 vp) todetaan, että ilmoitusvelvollisuus koskee tilanteita, joissa kuvaohjelmia tarjotaan taloudellisessa tarkoituksessa. Ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle jäisivät siten sellaiset kuvaohjelmien tarjoajat, jotka tarjoavat kuvaohjelmia muussa kuin taloudellisessa tarkoituksessa. Yleensä esimerkiksi yleiset kirjastot ja oppilaitokset ovat tällaisia kuvaohjelmien tarjoajia. Myös esimerkiksi hotelleissa voidaan tarjota kuvaohjelmia muussa kuin pääosin taloudellisessa tarkoituksessa.

Sivistysvaliokunnan mietinnössä todetaan, että lasten suojelemiseksi ei ole tarpeen, että satunnainen kuvaohjelmien tarjoaminen olisi laissa tarkoitetun ilmoitusvelvollisuuden piirissä. Kuvaohjelmien tarjoajien näkökulmasta on kohtuullista, ettei satunnainen kuvaohjelmien tarjoaminen velvoita maksamaan veroluontoista valvontamaksua. Säännöstä ehdotetaan täydennettäväksi siten, että ilmoitus on tehtävä, kun ohjelmia tarjotaan taloudellisessa tarkoituksessa ja säännöllisesti. Esimerkiksi yksittäisen tallenteen tarjoaminen kampanjatuotteena tai lehtimyynnin yhteydessä taikka yksittäinen kuvaohjelmien esitystilaisuus ei siten olisi ilmoitusvelvollisuuden piirissä.

 

2. Selvitysraportissa esitetään kuvaohjelmalain ilmoitusvelvollisuuden laajentamista

Voimassa olevassa laissa ilmoitusvelvollisuus koskee tilanteita, joissa ohjelmia tarjotaan yleisölle taloudellisessa tarkoituksessa ja säännöllisesti. Selvitysraportissa ehdotetaan, että ilmoitusvelvollisuutta koskevaa säännöstä muutettaisiin niin, että ilmoitusvelvollisuus ja valvontamaksun maksuvelvollisuus kohdistuisi elinkeinotoiminnassa kuvaohjelmien tarjoamista harjoittaviin toimijoihin,

MaRa toteaa, että ehdotetun muutoksen riskinä on, että yritysten hallinnollinen taakka ja kustannukset lisääntyisivät merkittävästi.

Hotellien, kylpylöiden ja muiden majoitusliikkeiden majoitustiloissa on televisioita, joista asiakkaiden on mahdollista katsoa suomalaisia ja ulkomaisia televisio-ohjelmia. Televisiosta saattaa näkyä myös yrityksen oma infokanava. Televisio-ohjelmia on mahdollista seurata myös suuressa osassa matkailu- ja ravintola-alan yritysten asiakastiloja. Erityisesti (suorien) urheilulähetysten seuraaminen ravintoloissa on suosittua.

MaRa toteaa, että televisiolähetysten kohdalla ilmoitusvelvollisuus ja valvontamaksun maksuvelvollisuus on voimassa olevan lain mukaan televisiolähetyksen lähettävällä taholla (televisioyhtiö). Tämän tulee olla sääntö myös kuvaohjelmalakia uudistettaessa. Muunlainen sääntely aiheuttaisi matkailu- ja ravintola-alan yrityksille kohtuutonta hallinnollista taakkaa ja kustannuksia.

Karaokeviihdettä tarjoavissa ravintoloissa asiakkaat laulavat karaokelauluja karaoketallenteilta ja joissakin ravintoloissa pyörii musiikkivideot taustamusiikkina tai tanssikäytössä. MaRa pitää erittäin tärkeänä, että musiikkia sisältävät kuvaohjelmat on vapautettu luokittelusta ja merkitsemistä eikä niiden näyttämistä koske myöskään ilmoitusvelvollisuus kuvaohjelmalain 9 § 1 momentin 2 kohdan mukaisesti.

Myös kylpylöissä kuvaohjelmia voidaan käyttää tunnelman luomiseksi esimerkiksi näyttämällä allasosastolla luontoaiheista kuvaohjelmaa. MaRa pitää erittäin tärkeänä, että luontoaiheinen kuvaohjelma on luokittelusta ja merkitsemisestä vapaata sisältöä myös jatkossa.

Myös liikuntapaikoissa kuvaohjelmia voidaan näyttää liikuntasuorituksen osana. Esimerkiksi keilahallien radoilla on digitaalisia näyttöjä, josta näkyy jokaisen keilaheiton jälkeen heiton onnistumista kuvaava animaatio. Kyseessä on luokittelusta ja merkitsemisestä vapaa sisältö.

Matkailu- ja ravintola-alan yritysten hallinnassa olevissa tiloissa ja alueilla on myös diginäyttöjä, joissa markkinointitarkoituksessa näytetään yritysten omia videoita, kuvia ja informaatiota ja myös erilaisten kumppanien videoita. Kuvaohjelmalain mukaan kuvaohjelma on luokittelusta ja merkitsemistä vapaa, kun se sisältään yksinomaan tavaroiden tai palvelujen markkinointiaineistoa. MaRa toteaa, että markkinoinnin käsite on tässä kohdin ymmärrettävä laajasti ja ratkaisevaa tulee olla missä tarkoituksessa kuvaohjelmia esitetään. Voimassa olevan kuvaohjelmalain lain esitöissä mainitaan, että myös esimerkiksi kuvaohjelmat, jotka ovat yritysesittelyitä, kuuluisivat vapautuksen piiriin.

MaRa katsoo, että kuvaohjelmalain 9:ää tulee selvyyden vuoksi täydentää niin, että siinä mainitaan myös ”huvi-, teema- ja eläinpuistojen toimintaa ja niissä järjestettäviä tilaisuuksia ja tapahtumia sisältävät kuvaohjelmat”. Tällaisia ovat esimerkiksi huvipuistolaitteiden laiteajosta syntyvät tallenteet ja alueella järjestetyistä tapahtumista ja tilaisuuksista tehdyt tallenteet. Nämä rinnastuvat 9 §:n 1 momentin 2-kohdassa mainittuihin tallenteisiin.

Useissa MaRan jäsenyrityksissä (esimerkiksi hotellit, kylpylät ja ravintolat) on myös paljon tiloja, joissa tapahtuu pienimuotoista kuvaohjelmatallenteiden esittämistä. Lapset voivat katsoa erillisessä heille varatussa tilassa piirrettyjä tai muita lastenohjelmia tallenteilta. Palvelu on luotu lapsiperheiden viihtymisen lisäämiseksi ja kyseessä on maksuton palvelu. Kyse ei ole ansiotarkoituksessa tapahtuvasta kuvaohjelmien esittämisestä. MaRa toteaa, että mikäli ilmoitusvelvollisuus ja valvontamaksu ulottuisi myös tällaiseen toimintaan, olisi todennäköisenä seurauksena tällaisen palvelun lopettaminen suurissa osissa paikkoja. Tästä kärsisi erityisesti lapsiperheet. 

Kongressi- ja messutapahtumissa saatetaan näyttää kuvaohjelmia tallenteelta osana näytteilleasettajan tai tapahtumanjärjestäjän esitystä. Kuvaohjelmasta saatetaan näyttää lyhyt ote esimerkiksi seminaariesityksen aikana. Myös musiikkifestivaaleilla saatetaan näyttää kuvaohjelmia esiintymislavalla ennen musiikkiesitystä tai sen aikana tai osana taideinstallaatiota.  Niin ikään huvipuistojen ohjelmalavoilla ja muissa tiloissa voidaan muuten kuin säännöllisesti huvipuistokauden aikana näyttää kuvaohjelmia. Kun kyseessä on satunnainen kuvaohjelman esittäminen, ei siitä tarvitse tehdä ilmoitusta eikä maksaa veronluonteista maksua. 

MaRa toteaa, että jos kuvaohjelmien satunnaisesta näyttämisestä messuilla, kongressitoiminnassa, festivaaleilla tai huvipuistoissa pitäisi tehdä jatkossa ilmoitus ja maksaa veronluonteinen maksu, se lisäisi merkittävästi kongressien, messujen, festivaalien ja huvipuistojen hallinnollista taakkaa ja kustannuksia.

MaRa katsoo, että kuvaohjelmien 4 §:n 1 momentissa mainitun ilmoitusvelvollisuuden tulee jatkossakin koskea vain taloudellisessa tarkoituksessa ja säännöllisesti tapahtuvaa kuvaohjelmien tarjoamista. Televisio-ohjelmien kohdalla ilmoitusvelvollisuuden ja valvontamaksun maksamisen tulee koskea yksinomaan televisiolähetyksen lähettävää yritystä. Kuvaohjelmalain 9 §:n osalta tulee ottaa huomioon edellä lausunnossa todetut seikat.

 

3. Kuvaohjelmalaki ja digitaaliset pelit

Selvitysraportissa on selvitetty myös kuvaohjelmalain ja digitaalisten pelien välistä suhdetta.

KAVI:n asiantuntijoiden mukaan digitaalinen peli ei taivu käsitteellisesti kuvaohjelmalaissa määritellyn kuvaohjelman käsitteen alle, koska pelejä ei vain katsella kuten kuvaohjelmia, vaan peli tarjotaan nimenomaan pelattavaksi. Tämä käsitteellinen epäselvyys voi johtaa myös ongelmatilanteisiin pelien ”julkisten esitysten” kohdalla esimerkiksi tilanteissa, joissa messuilla yleisön katseltavaksi tarjottavaa peliä voi pelata kuka tahansa messuvieras.

KAVI:n selvitystyön perusteella epäselvyyksiä pelien tarjoajien näkökulmasta voi liittyä seuraaviin kysymyksiin: mitkä kaikki pelit tulee luokitella ennen kuin niitä voi tarjota yleisölle (esimerkkinä Linnanmäen peliluolat); miten kuvaohjelmalaki suhtautuu tilanteisiin, joissa yleisölle tarjotaan vain pelitila, peliväline tai -alusta taikka pelin lisenssi; milloin on kyse yleisölle tarjoamisesta ja milloin yksityisestä pelaamisesta; miten iän tarkistaminen ja ikärajajousto toimivat pelien julkisen esittämisen tilanteissa (esimerkkinä markkinointipisteiden pelikokeilut ja lupalaput huoltajilta).

Selvitysraportissa ehdotetaan sääntelyn selventämiseksi, että digitaalisia pelejä säännellään laissa selvästi erikseen omana kokonaisuutenaan. Kuvaohjelman määritelmää tulee tarkistaa ja lakiin tulee ottaa digitaalisen pelin määritelmä sekä julkisen ja yksityisen pelaamisen erottamiseksi (esim. eSport-koulutustilanteet) määritelmät siitä, mitä pelin yleisöllä, pelin tarjoamisella ja pelin tarjoajalla tarkoitetaan. Lisäksi lakiin tulee ottaa omat säännökset siitä, mitä ikärajojen noudattaminen tarkoittaa pelien tarjoamisen kohdalla ja selvyyden vuoksi säätää erikseen mahdollisesta pelaamiseen liittyvästä ikärajajoustosta. Sääntelyssä tulee ottaa huomioon myös pelien tarjoajien valvontamaksu.

MaRa toteaa, että jos kuvaohjelmalakiin otetaan digitaalisia pelejä koskevaa sääntelyä, niin tarpeettoman hallinnollisen taakan ja kustannusten välttämiseksi laissa on säädettävä, että digitaalisia pelejä koskeva sääntely ei koske pelaamista huvipuiston peliluolissa olevilla pelikoneilla.

Huvipuistojen peliluolissa on käytössä vanhoja arcade-pelikoneita, joissa pyöriviä pelejä ei ole käytännössä mahdollista luokitella. Huvipuistojen peliluolien ottaminen sääntelyn piiriin merkitsisi käytännössä sitä, että perinteiset peliluolat jouduttaisiin sulkemaan, koska niitä koskeva ilmoitusvelvollisuus, pelien luokittelu ja valvontamaksun maksaminen olisi huvipuiston näkökulmasta ylimitoitettua sääntelyä.  

Jos digitaalisten pelien ”julkista pelaamista” jatkossa säädeltäisiin, tulee sen koskea kuvaohjelmien sääntelyä vastaavasti ainoastaan taloudellisessa tarkoituksessa ja säännöllisesti tapahtuvaa tarjoamista. Esimerkiksi pelaamisen pelimessuilla tulee rajata mahdollisen ilmoitusvelvollisuuden ja valvontamaksua koskeva sääntelyn ulkopuolella. Jos pelien julkinen pelaaminen säädettäisiin ilmoitusvelvollisuuden ja valvontamaksun piiriin, vaikeuttaisi tämä merkittävällä tavalla digitaalisiin peleihin keskittyvien messujen järjestämistä.

MaRa toteaa, että digitaalisen pelaamisen sääntelyn kehittämisessä on huomioitava, että viihdepelaamisen ja elektronisen urheilun (e-sport) suosio tarjoaa kasvun ja työllistymisen mahdollisuuksia myös muilla toimialoilla kuin pelialalla. Esimerkiksi ravintolan konsepti voidaan tulevaisuudessa suunnitella ”e-sport” tyyppisesti niin, että ravintolan toiminta-ajatus rakentuu digipelien pelaamisen ja erilaisten kilpailujen seuraamisen ympärille. Jos digitaalisten pelien julkinen pelaaminen otetaan kuvaohjelmalain sääntelyn piiriin, on suuri riski, että hallinnollinen taakka ja kustannukset muodostuvat uuden liiketoiminnan esteeksi. Näin tapahtuu etenkin, jos digitaalisten pelien julkista pelaamista koskisi ilmoitusvelvollisuus ja veronluonteinen valvontamaksu. 

Lisätietoja antaa lakimies Kai Massa, 09-6220 2047.

 

Kunnioittavasti,

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry

 

Timo Lappi                                              Veli-Matti Aittoniemi

toimitusjohtaja                                         varatoimitusjohtaja