Viite: MH/4346/2023
Asia: Lausunto luonnoksesta merialueen luonnonvarasuunnitelmaksi

Metsähallitus on valmistellut luonnoksen merialueen luonnonvarasuunnitelmaksi vuosille 2024–2028. Suunnitelma sisältää alueen kaikki käyttömuodot valtion omistamalla ja Metsähallituksen hallinnassa olevalla maa- ja vesialueella lukuun ottamatta Metsätalous Oy:n käytössä olevia vähäisiä maa-alueita, jotka suunnitellaan sisämaan luonnonvarasuunnitelmien yhteydessä. Luonnonvarasuunnittelu on valtion omistamien maa- ja vesialueiden pitkän aikavälin kestävän käytön suunnittelua.

 

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry (jäljempänä ”MaRa”) kiittää pyynnöstä lausua luonnoksesta ja toteaa siitä seuraavaa:

MaRa pitää ensinnäkin hyvänä, että merialueille on ensimmäistä kertaa laadittu oma luonnonvarasuunnitelmansa, joka linjaa Metsähallituksen toimintaa näillä alueilla ja että siinä on myös laajalti tunnistettu vastuullisuuteen ja yhteistyöhön tähtääviä toimia.  Merialueen tuloksellinen ja kestävä käyttö edellyttää kumppanuuksia, osallistamista ja yhteistoimintaa eri sidosryhmien kesken. Tältä osin suunnitelman tavoitteet ovat kannatettavia.

Merialueen luonnonvarasuunnitelman toimintaohjelma on laadittu vuosille 2024–2028. Toimintaohjelma sisältää viiteen teema-alueeseen liittyen kaikkiaan 65 linjausta. MaRa pitää tärkeänä ja kannatettavana, että luonnoksessa on tunnistettu alueen luontoon perustuvien elinkeinojen edellytysten turvaaminen ja edistäminen (kohta 3.5). Matkailu on yksi meri- ja rannikkoalueiden tärkeimmistä elinkeinoista. Matkailu paikallisena elinkeinona tarjoaa työtä ja toimeentuloa, mikä on hyvinvoinnin keskeinen perusta. Hyvinvoiva luonto ja toimivat ekologiset prosessit ovat sosiaalisen ja taloudellisen hyvinvoinnin perusta.

Merialueille ja rannikon maa-alueille suuntautuva matkailu perustuu keskeisiin vetovoimatekijöihin eli paikalliseen luontoon ja kulttuuriympäristöön sekä luonnonrauhaan, elämyksellisyyteen ja aitouteen. Kestävä matkailu ja virkistyskäyttö edellyttää onnistunutta yhteensovittamista merialueiden luonnon ja kulttuuriympäristön kantokyvyn kanssa. MaRa pitää tärkeänä, että myös merialueiden läheisyydessä olevien maa-alueiden infrastruktuuria tulee kehittää tukemaan myös uusia matkailumuotoja. Meriympäristön tila vaikuttaa olennaisesti luonnon virkistyskäytön ja matkailuelinkeinon edellytyksiin. Meriympäristön hyvä tila edistää matkailun mahdollisuuksia esimerkiksi puhtaan luonnon tarjoamien elämyksien kautta. Näitä ovat esimerkiksi kalastusmatkailu ja virkistyskalastus, jotka ovat riippuvaisia kestävistä kalakannoista. MaRa katsoo, että tämä on huomioitu hyvin toimintaohjelman linjauksissa.

Merialueen luonnonvarasuunnitelman toimintaohjelman linjauksen 53 mukaan Metsähallitus luo edellytyksiä luonnon virkistyskäytön, luonto-, metsästys- ja kalastusmatkailun, kaupallisen kalastuksen sekä matkailuelinkeinon kestävälle toiminnalle ja kasvulle yhteistyössä alueen yrittäjien kanssa. MaRa toteaa, että tämä on tärkeä toimenpide. Yhteistyötä ja vuorovaikutusta tulee lisätä. Sitä Metsähallitus voi myös omillaan toimillaan edistää.

Meri- ja saaristoalueiden keskeisiä matkailukohteita ovat muun muassa kansallispuistot sekä erilaiset kulttuuriympäristöt. Luontomatkailu on merkittävä saaristoon ja rannikolle suuntautuvan matkailun muoto. Suomen rannikkoalueet ovat yksi kansallisista matkailun teema-alueista.

MaRa pitää tärkeänä merialueen luonnonvarasuunnitelman toimintaohjelmassa linjauksen 58 mukaisia toimenpiteitä priorisoida Metsähallituksen ylläpitämiä matkailun ja retkeilyn palveluja kansallispuistoissa ja muilla erityisalueilla sekä parantaa kansallispuistojen ja muiden tärkeiden luontomatkailukohteiden saavutettavuutta muun muassa lisäämällä esteettömiä rakenteita ja palveluja. Matkailuelinkeinon kasvun vauhdittamiseksi yksi keskeisimmistä toimista on saavutettavuuden parantaminen. Hyvät maa- ja meriyhteydet merkitsevät, että mantereella asuvat ja matkailijat pääsevät sujuvasti rannikon maa-alueiden lisäksi myös saaristoon ja merialueille.

 

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry                    


Veli-Matti Aittoniemi                                                  Sami Hämäläinen
varatoimitusjohtaja                                                    lakimies