Kirjaudu MaRan jäsensivuille

Matkailu- ja ravintola-ala hyvässä kasvuvireessä – yritysten kannattavuus on heikko

26.06.2017

Matkailu- ja ravintola-alan yritysten myynnin kasvu jatkui kuluvan vuoden tammi-maaliskuussa vahvana. Koko mara-alan liikevaihto kasvoi 8,5 prosenttia. Kasvu oli majoitusliikkeissä ravintoloita ripeämpää. Matkailu ulkomailta Suomeen ja hyvä kotimaan talousvire tukevat toimialan näkymiä: matkailu- ja ravintola-alan liikevaihdon odotetaan kasvavan vuoden ensimmäisellä puoliskolla lähes 8 prosenttia. Alan yritysten ongelmana on kuitenkin heikko kannattavuus. Mara-alan palvelujen kysyntä on vasta saavuttamassa finanssikriisiä edeltävän tason.

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisten kasvu Suomessa oli vuoden alussa Islannin jälkeen Euroopan nopeinta*. Majoitusliikkeiden liikevaihto kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä lähes 12 prosenttia. Tammi-huhtikuussa kansainvälisten yöpymisten määrä kasvoi 19,5 % edellisvuoteen nähden. Venäläisten paluu vahvistuneen ruplan kurssin myötä näkyy yöpymistilastoissa. Venäläisten yöpymisiä kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä tammi–huhtikuussa 19,7 prosenttia enemmän kuin vuoden 2016 vastaavana ajanjaksona. Myös kotimaiset yöpymiset kasvoivat parilla prosentilla.

Ravintoloiden liikevaihto kasvoi tammi-maaliskuussa 7,6 %. Ravintola-alalla vuoden ensimmäisen neljänneksen kasvu oli nopeinta pikaruokaravintoloissa, yli kahdeksan prosenttia. Myös henkilöstöravintoloissa myynti kääntyi pitkästä aikaa plussalle. Anniskeluravintoloiden myynti kasvoi hyvin. Myynnin kasvu oli yhä selvemmin ruokamyynnin ansiota, sillä alkoholin anniskelu laskee edelleen kasvavan alkoholin matkustajatuonnin, korkeiden verojen ja viihderisteilyjen valtion tukien aiheuttaman kilpailuvääristymän puristuksessa.

”Ennätyksellisen korkealla tasolla oleva kuluttajien luottamus, hyvä talousvire ja erityisesti ulkomaisten matkailijoiden määrän kasvu tukevat yritysten näkemystä myynnin lisääntymisestä. Myös rikas tapahtumavuosi ja lisääntyvä panostus kesämatkailuun näkyvät alan suhdanneodotuksissa. Esimerkiksi kansainvälisten kongressikävijöiden määrän odotetaan kohoavan uuteen ennätykseensä”, sanoo MaRan pääekonomisti Ari Peltoniemi.

Matkailu- ja ravintola-alan hyviä kasvunäkymiä varjostaa alan yritysten heikko kannattavuus. Yritykset tekevät voittoa keskimäärin 1-3 prosenttiyksikköä liikevaihdosta. Heikko kannattavuus aiheutuu muun muassa korkeista henkilöstön sivukuluista ja veroista. Työvoimakustannusten osuus yritysten kustannusrakenteesta on noin kolmannes.

”Matkailu- ja ravintola-ala on vasta saavuttamassa finanssikriisiä edeltäneen palvelujen kysynnän tason. Toimialan yritysten kustannukset ovat kasvaneet merkittävästi. Tämä on johtanut yritysten kannattavuuden selvään heikkenemiseen. Toimialalla on erinomaiset kasvunäkymät. Lainsäätäjän tulisi kiihdyttää kannattavuuden parantumista, investointeja ja työllisyyden kasvua. Alle 26-vuotiaista työntekijöistä työnantajan maksamien sivukulujen puolittaminen parantaisi nuorten työllistämismahdollisuuksia merkittävästi. Myös anniskelun arvonlisäveron alentaminen 14 prosenttiin siirtäisi alkoholin kulutusta työllistäviin ja verotuloja tuoviin ravintoloihin”, tiivistää MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi.

 

Liitteet:
Suhdannekatsaus 1/2017


Lisätietoa
:
Timo Lappi, 040 734 5549
Ari Peltoniemi, 044 750 4511

*European Travel Commission, Quaterly Report Q1/2017


Yhteistyökumppanit

Fennia Hartwall Hartwa Trade Valio Saarioinen Accountor Metos Santa Maria Paulig Winpos Läntmannen Unibake