Kirjaudu MaRan jäsensivuille

Mara-alan yritysselvitys: Osaavan työvoiman rekrytointi tulevaisuudessa entistä haastavampaa

01.10.2015JÄSENUUTISET

Yli puolet majoitus- ja ravitsemisalan yrityksistä uskoo, että toimiala kohtaa vaikeuksia osaavan työvoiman rekrytoinnissa tulevaisuudessa, selviää tuoreimmasta majoitus- ja ravitsemisalan yritysselvityksessä. Riittävän ammattitaitoisen ja motivoituneen henkilöstön löytämistä pidettiin alan kasvunäkymien myötä haasteellisena. Tärkeimpinä työntekijöiden osaamisalueina pidettiin asiakaspalvelutaitoja, asiakastarpeiden tunnistamista sekä myyntiosaamista. 

Majoitus- ja ravitsemisala on haasteiden edessä, sillä hakijamäärät alan koulutuksiin ovat vähentyneet. Ala tulee vastaisuudessakin kuitenkin tarjoamaan runsaasti työpaikkoja. Majoitus- ja ravitsemisalan yrityksille suunnatun ja Ennakointikamarin toteuttaman yritysselvityksen tavoitteena oli pureutua alan tulevaisuuden koulutus- ja työvoimatarpeisiin sekä kartoittaa yleisiä tulevaisuuden näkymiä.

Vastaajayritykset uskoivat vahvasti majoitus- ja ravitsemistoimialan kasvuun seuraavien viiden vuoden aikana. Kasvua ennakoi kolme viidestä vastaajasta. Riittävän ammattitaitoisen ja motivoituneen henkilöstön löytämistä pidettiinkin kasvunäkymien myötä ongelmallisena.

Tutkimukseen osallistuneista yrityksistä usealla on viimeisen vuoden aikana ollut vaikeuksia löytää työntekijöitä erityisesti kokin, tarjoilijan ja keittiömestarin tehtäviin. Samanaikaisesti näihin tehtäviin ennakoidaan olevan suuri rekrytointitarve tulevaisuudessa. Rekrytointitarpeiden uskottiin kehittyvän etenkin toisen asteen ammatillisen koulutuksen käyneiden työntekijöiden osalta.

Reilusti yli puolet vastaajista ennakoi maahanmuuttajataustaisen työvoiman tai työperäisen maahanmuuton merkityksen kasvavan rekrytoinnissa seuraavien viiden vuoden aikana.


Myyntiosaamisen kehittäminen tärkeää

Tärkeimpinä henkilöstön osaamisalueina vastaajayritykset pitivät asiakaspalvelutaitoja, asiakkaiden tarpeiden tunnistamista, myyntiosaamista sekä joustavuutta ja kykyä reagoida muutoksiin. Asiakaspalvelutaitojen sekä joustavuuden ja reagointikyvyn nähtiin toteutuvan yrityksissä hyvin jo nyt. Sen sijaan henkilöstön myyntiosaamisen koettiin toteutuvan heikommin.

Noin joka toinen vastaaja koki työntekijöiden osaamisen vastaavan yrityksen tarpeisiin melko hyvin.Vastavalmistuneiden ammattitaidon nähtiin vastaavan vastaajayritysten tarpeita parhaiten ammatilliseen perustutkintoon ja alempaan korkeakoulututkintoon johtavasta koulutuksesta valmistuneilla. Näyttötutkintojen ja oppisopimuskoulutuksen kohdalla ammattitaidon vastaavuutta osattiin arvioida huonommin.


Oppilaitosyhteistyö yleistä

Neljä viidestä yrityksestä ilmoitti tehneensä yhteistyötä jonkin oppilaitoksen kanssa. Suuremmissa yrityksissä yhteistyö oli selvästi yleisempää kuin henkilöstömäärältään pienemmissä yrityksissä.

Kokemukset oppilaitosyhteistyöstä olivat pääosin myönteisiä. Kolmella neljästä kokemukset olivat joko erittäin tai melko hyviä. Vierailut yrityksissä, vierailuluennot sekä työssäoppiminen koettiin tehokkaimmiksi yhteistyötavoiksi. Kehitysehdotuksina vastaajayritykset nostivat esille aktiivisempaa lähestymistapaa oppilaitosten puolelta, yhteistä projektisuunnittelua sekä yritysvierailujen ja -tilaisuuksien lisäämistä.

Majoitus- ja ravitsemisalan koulutuskenttä tunnettiin parhaiten ammatilliseen perustutkintoon johtavan koulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen osalta. Yli kaksi kolmesta vastaajasta ilmoitti tuntevansa ammatilliseen perustutkintoon johtavan koulutuksen erittäin tai melko hyvin. Heikoiten tunnettiin työssäoppiminen sekä oppisopimuskoulutus.

Neljä viidestä vastaajasta arvio yrityksellä olevan täydennys- ja jatkokoulutustarpeita seuraavan viiden vuoden aikana. Koulutusalueista esille nousivat muun muassa esimies- ja johtamis-, myynti-, markkinointi- ja viestintä- sekä sähköinen liiketoiminta- ja IT-koulutus.


Monipuolisuus ja ilmapiiri alan vahvuuksia

Osaavan henkilöstön houkuttelemiseksi alalle vastaajat peräänkuuluttivat alan maineen ja profiilin kohottamista. Keinoina eriteltiin muun muassa sekä moniosaajien kouluttaminen ja koulutuksen tason nostaminen, työssäoppimisen ja oppisopimuskoulutuksen lisääminen, palkkatason nostaminen sekä työehtojen ja työaikojen joustot.

Majoitus- ja ravitsemisalan vahvuuksina pidettiin alan monipuolisuutta ja hyvää ilmapiiriä. Ongelmallisena pidettiin sitä, että matkailu- ja ravintola-alan työnantajia ei nähty houkuttelevana etenkään nuorten silmissä. Muina haasteina nähtiin muun muassa maan heikko taloudellinen tilanne ja asiakkaiden laskenut ostovoima. Ongelmia koettiin aiheutuvan myös kiristyvästä sääntelystä sekä lakisääteisistä maksuista ja verotuksesta.

Alan kehitykseen vaikuttavista trendeistä esille nostettiin muun muassa terveelliset elämäntavat, ruuan luonnonmukaisuus, ekologisuus sekä lähiruoka. Erilaisten sovellusten ja sosiaalisen median merkityksen nähtiin myös kasvavan tulevaisuudessa.


Tutustu yritysselvitykseen tarkemmin tästä.

 

Yritysselvityksen toteutti Ennakointikamarin pyynnöstä T-Media. Ennakointikamari on Helsingin seudun kauppakamarin koordinoima Uudellamaalla toimivien koulutuksenjärjestäjien sekä elinkeinoelämän yhteinen foorumi, jonka tavoitteena on turvata osaavan työvoiman saatavuus tulevaisuudessa. Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa ry on matkailu- ja ravitsemisalan Ennakointikamarin yhteistyökumppani. Tutkimusotos koostettiin Helsingin seudun kauppakamarin ja Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudan asiakasrekistereistä sekä Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n jäsenrekisteristä. Tutkimukseen vastasi noin 100 alan yritystä.

 

Lisätietoa: 

T-Media
Tutkimusjohtaja Sari Maunu sari.maunu(a)t-media.fi

 

 

 

 


Yhteistyökumppanit

Fennia Hartwall Hartwa Trade Valio Saarioinen Accountor Metos Santa Maria Paulig Winpos Läntmannen Unibake