Kirjaudu MaRan jäsensivuille

Mara-alan kasvu jatkuu, mutta rekrytointivaikeudet hidastavat kasvua

15.12.2016

Matkailu- ja ravintola-alan kuluva vuosi on ollut hyvä. Yritysten myynti kasvoi tammi-syyskuussa 3,5 prosenttia. MaRan tekemän kyselyn mukaan alan kasvu jatkuu ripeänä myös seuraavina vuosina: alan yritykset ennustavat liikevaihdon kasvavan nykyisestä jopa viidenneksellä vuoteen 2020 mennessä. Ravintoloiden rekrytointivaikeudet hidastavat kuitenkin alan kasvumahdollisuuksia.

Kasvu on ollut nopeinta pikaruokaravintoloissa. Myös anniskeluravintoloiden myynti kasvoi, sillä ruuan myynti on lisääntynyt ja alkoholin anniskelumyynnin lasku on pysähtynyt. Matkustajatuonnin piristyminen ja alkoholin vähittäismyynnin kasvu jarruttavat kuitenkin anniskelumyynnin kasvunäkymiä. Kaupan aukioloaikojen laajentuminen vähensi liikenneasemien kauppa- ja ravintolamyyntiä.

Sekä kotimaisten että ulkomaisten yöpymisten määrä lisääntyi vuoden kolmella ensimmäisellä neljänneksellä. Ulkomaiset ja kotimaiset yöpymiset kasvoivat molemmat 1,9 prosenttia. Ulkomaiset yöpymiset ilman venäläisiä kasvoivat tammi-syyskuussa yli 5 prosenttia.

Venäläisten matkailijoiden yöpymisten lasku pysähtyi syyskuussa. Ruplan ennakoidaan vahvistuvan ja venäläisten matkailijoiden määrän odotetaan kääntyvän jälleen kasvuun.


Rekrytointiongelmat kasvun hidasteena

MaRan jäsenilleen tekemän kyselyn mukaan mara-alan kasvu jatkuu ripeänä. Yritykset arvioivat liikevaihdon kasvavan vuoteen 2020 mennessä noin 20 prosenttia. Investointeja tehdään vähintään 0,5 miljardilla eurolla, ja yli 90 prosenttia yrityksistä arvio palkkaavansa lisää työvoimaa vuoteen 2020 mennessä.

Kasvun hidasteeksi on muodostumassa ravintoloiden rekrytointivaikeudet. Yli 60 prosentilla kyselyyn vastanneista yrityksistä on jo tällä hetkellä vaikeuksia löytää työntekijöitä avoimiin toimiin. Ylivoimaisesti suurimat esteet avoimien paikkojen täyttymiseen ovat hakijoiden puute tai hakijoiden puutteellinen ammattitaito.

”Pelkästään 150 suurinta alan yritystä arvioi palkkaavansa noin 7 000 uutta kokoaikaista työntekijää vuoteen 2020 mennessä. Työikäisen väestön määrän supistuminen ja työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmat tulevat hidastamaan mara-alan kasvua. Työnteosta pitää tehdä kotiin jäämistä kannattavampaa”, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo.

 

 

Liitteet:
Suhdannekatsaus (pdf)
Talouden näkymät (pdf)
MaRan jäsenkysely (pdf)

Lisätietoa:

toimitusjohtaja Timo Lappi, p. 040 734 5549


Yhteistyökumppanit

Fennia Hartwall Hartwa Trade Valio Saarioinen Accountor Metos Santa Maria Paulig Winpos Läntmannen Unibake