Kirjaudu MaRan jäsensivuille

MaRa otti kantaa Helsingin terassien vuokraehtojen uudistamiseen

06.09.2012


Helsinki on aloittanut ulkotarjoilualueiden vuokraehtojen uudistamistyön. Kaupunki on siirtänyt vastuun ulkotarjoilualueiden vuokrauksesta rakennusvirastolle. Nykyiset määräaikaiset vuokrasopimukset päättyvät vuoden 2013 lopussa, minkä vuoksi sopimusehdot ja -ohjeet uudistetaan loppuvuoden aikana. 

MaRa on keskustellut asiasta rakennusviraston kanssa ja ottanut lausunnossaan kantaa vuokrasopimusten ehtoihin. MaRa toteaa yleisenä huomiona, että yritysten näkökulmasta vuokrausehdot ja -ohjeet ovat pääosin kunnossa. Ohjeiden päivitys ja ajan tasalle saattaminen riittää. Suuria rakenteellisia muutoksia ohjeisiin tai sopimusehtoihin ei tarvita.

Nykyiset vuokrasopimukset on laadittu määräajaksi. MaRa esittää harkittavaksi, että sopimukset voitaisiin tehdä toistaiseksi voimassa oleviksi. Toistaiseksi voimassa olevat sopimukset mahdollistavat uusien ideoiden ja investointien käyttöönoton nykyistä joustavammin.

MaRa pitää Helsingin kaupungin hinnoittelua ulkotarjoilualueiden käytöstä sopivana. MaRa toivoo, että ulkotarjoilualueiden hinnat pysyvät tasolla, joka ei rajoita liiketoimintaa.

Tällä hetkellä kaupungilla ei ole ohjetta ns. talviterassien perustamisesta, eikä tällaisia lupia ole juuri myönnetty. Moni yritys on suunnitellut talviterassin perustamista ja MaRa esittää, että uudessa ohjeessa sallitaan myös ympärivuotisen ulkotarjoilualueen perustaminen.

Nykyisin ulkotarjoilualueiden aukiolo määrätään monilla alueilla päättymään kello 22.00. Ruokaterasseilla tämä tarkoittaa sitä, että ruoan tarjoilu ulkotarjoilualueelle on lopetettava kello 21.00, mikä on Suomessa kesäaikana liiketoiminnan kannalta liian aikainen ajankohta. MaRa toivoo, että uudeksi sulkemisajaksi määriteltäisiin kello 23.00.

Jos ulkotarjoilualueen lähistöllä ei ole asuntoja tai kyseessä on ympärivuotinen ulkotarjoilualue, aukioloajan tulee määräytyä ravintolan aukioloajan mukaan.

Helsingin kaupungin alkoholiohjelmassa tehtiin ulkotarjoilualueita koskevia ehdotuksia. MaRa toivoo, että ulkotarjoiluohjeita laadittaessa tehdään eri arvojen ja etujen kokonaisarvio ja todetaan, että alkoholiohjelmassa esitettyjä toimenpiteitä ei ole tarpeen ottaa käyttöön. Todellinen alkoholista aiheutuva ongelma Helsingissä on kontrolloimaton julkijuopottelu, ei ravintolaterassien toiminta.


Lisätiedot:
Veli-Matti Aittoniemi, 09 6220 2042

 


Yhteistyökumppanit

Fennia Hartwall Hartwa Trade Valio Saarioinen Accountor Metos Santa Maria Paulig Winpos Läntmannen Unibake